FAIR SQUARED on vaihtoehtoinen kauppaorganisaatio, jonka päämääränä on vähentää maailmankaupan epätasapainoa. Yhtiömme idea on peräisin vuoden 2005 Oxfam-kampanjasta „Make Poverty History“. Ensimmäiset FAIR SQUARED –tuotteet lanseerattiin vuonna 2010 Englannissa OXFAMin ja Amnesty Internationalin kautta. Idea otettiin hyvin vastaan opiskelijoiden keskuudessa ja he jatkoivat tuotteiden levitystä Englannissa. Ensimmäisiin tuotteisiimme kuuluivat kondomit, käsivoiteet ja huulivoiteet. Kysyntä kasvoi nopeasti ja muut yhteistyökumppanit alkoivat tarjota FAIR SQUARED –tuotteita Skandinaviassa ja Benelux-maissa. Vuonna 2013 yhtiö muutti Saksaan Kölniin, jatkoi toimintaansa rajavastuuyhtiönä nimellä FAIR SQUARED GmbH ja siirsi tuotantonsa Eifelin luonnonpuiston Saksan puoleiselle alueelle sekä Sarstedtiin, Hannoverin lähelle. Tuotevalikoima, joka koostui 12 tuotteesta, kasvoi 80 tuotteeseen. Asiakkaidemme jatkuvan kysynnän ansiosta meidän oli mahdollista saada entistä enemmän yhteistyökumppaneita, jotka toimittavat meille reilusti tuotettuja ainesosia (oliiviöljyä Palestiinasta, manteliöljyä Pakistanista, sheavoita Ghanasta ja luonnonkumia Intiasta). Tänä päivänä meillä on 13 yhteistyökumppania kaikkialta maailmasta ja tuotteitamme myydään koko Euroopassa.

Katsaus tulevaisuuteen

Maailmassa toimii tällä hetkellä enemmän kuin 1210 Reilun kaupan tuottajaryhmää, jotka hyötyvät Reilusta kaupasta. Olisimme erittäin iloisia, jos asiakkaidemme tuella voisimme kasvattaa valikoimaamme 100 tuotteeseen, joista uusimmat sisältäisivät esimerkiksi reilusti tuotettua ruusuöljyä, mangoja, kurkkua ja puuuvillaa.

Tutustu muutamiin yhteistyökumppaneihimme osiossa “Yhteistyökumppanimme”.